Blue Drag

Esiintyi Ranjatseilla vuonna 1991.

Blues on jazzin sydän. Tämän ajatuksen innoittamana on syntynyt bluesjazzia soittava lahtelais-jyväskyläläinen yhtye Blue Drag, joka musiikissaan pyrkii yhdistämään bluesin alkuvoimaisuuden ja jazzin tekniikan.

Yhtyeen vetäjä, kitaristi ja laulaja Pentti "Baby Boy" Varhama on esittänyt bluesia jo noin kahdenkymmenen vuoden ajan. Baby Boy on keikkaillut mm. kitaristi Heikki Ansan, Pepe Ahlqvistin sekä Lahti Big Bandin kanssa.

Matti Peippo soittaa Blue Dragissä tenorisaksofonia. Hänen monista bändeistään lienevät tunnetuimmat Pallosalama, Salsamania ja Dixie Fried. Teatterimuusikkona toimivalta Marlta riittää aikaa myös Lahti Big Bandin johtamiseen.

Pianisti Matti Laukkanen ja basisti Juha Kaltiala ovat molemmat pitkäaikaisia vaikuttajia Jyväskylän seudun keikkabändeissä. Matti toimii lisäksi opettajana Jyväskylän kaupungin musiikkikoulussa ja soittaa Tuulenkantajat-yhtyeessä.

Rumpali Raimo Väyrynen on muusikko ja lyömäsoitinten soitonopettaja. Hänen työskentelynsä Salsamanian timbalerona ja Petri Toivasen trion rumpalina on herättänyt ansaittua huomiota.

Takaisin

©Rajatsi.