Lars Sjösten Quartet

Esiintyi Ranjatseilla vuonna 1994.

Lars Sjösten (s. 1941) työskenteli 1960-luvulla maineikkassa tukholmalaisravintolassa The Golden Circle. Hän soitti monien suuruuksien, kuten Ben Websterin, Dexter Gordonin tai Art Farmerin kanssa. Hän soitti myös ruotsalaisen baritonisti-säveltäjä Lars Gullinen yhtyeissä; ystävyys Gullinin kanssa poiki hedelmällistä yhteistyötä.

Sjösten on vuosikaudet johtanut omiayhtyeitään sekä soittanut freelancerina. Hän on myös arvostettu säveltäjä, jolle ovat tunnusomaisia vahvat melodiat ja rikkaat harmoniat. Hänen albuminsa Roots And Relations (Dragon, 1989) sai vuoden 1990 Kultainen Levy -palkinnon ruotsalaiselta jazzlehdeltä Orkesterjournalen. Select notes (Caprice) -levy sai saman palkinnon 1982. Cuoden 1991 kesällä ilmestyi cd-levy In Conflidence (Dragon), jolla esiintyy peruskvartetin ohella yhtyeitä triosta tentettiin esittäen hänen sitä varten säveltämäänsä materiaalia.

Marraskuussa samana vuonna syntyi live-levy lars Sjösten Quartet In Moscow (Melodija) ja vielä joulukuussa laaja Ruotsin turnee amerikkalaisartisti Lee Konitzin kanssa. Vuonna 1984 Sjöstenin oktetti teki Konintzin kanssa levy Dedicated To Lee, jolla he soittavat Lars Gullinen musiikkia. Myös jälkimmäiseltä kiertueelta tehtiin levy, 1993 ulostullut cd Friends (Dragon).

Sjöstenin ominaislaatua kuvanee hyvin viimeisen lebyn yksi arvio: "Ihanaa musiikkia ajattomalla laadulla."

Lars Sjösten piano
Gunnar Bergsten baritonisaksofoni
Peter Söderblom basso
Nils Danell rummut

Takaisin

©Rajatsi.