Klang

Esiintyi Ranjatseilla vuonna 1998.

Suomijazzin notkeat nuorukaiset Seppo Kantonen, Uffe Krokfors ja Markku Ounaskari panivat toimeksi syksyllä 1997 ja pistivät pystyyn viikoksi oman klubin ranvintola Juttutupaan. Trion solisteina vierailivat mm. Raoul Björkenheim, Otto Donner, Jukka Gustavson ja Sonny Heinilä.

Seuraavaksi oli vuorossa Tavastia-klubi ja yhteistyö intialaisten lyömäsoittajien kanssa. Viime vuoden aikana miehet ovat ehtineet poiketa keikalla Krakovassa ja jatkaa yhteistyötä intialaisvieraiden kanssa sekä Suomessa että Intiassa. Klangin vuosi 1998 huipentui lähes kuukauden mittaiseen Intian kiertueeseen sikäläisten muusikkojen kanssa.

Kuitenkin jo sitä ennen, kesällä -98, Klang oli myös housebändinä Viitasaarella Musiikin Aika -festivaalien aikana ja teki Jyväskylän Summer Jazz -festivaaleilla konsertin mainion norjalaisen muusikon Per Jørgensenin (laulu ja trumpetti) kanssa.

Syksyllä, marraskuussa, Klangin kansainvälistyminen jatkui voimakkaana, kun kolmikko lähti kiertueelle maailman huippuihin kuuluvan puolalaisen trumpetistin Tomasz Stankon kanssa. Toista kymmentä konserttia Suomessa sisältänyt kiertue sai suuren suosion ja oli taiteellisesti kiitetty projekti.

Myös hieman ennen kiertuetta julkaistu Klangin ensimmäinen cd sai suopean vastaanoton kotimaisessa lehdistössä.

Seppo Kantonen (13.11.1963)
Moniottelija, jonka ilmeinen lahjakkuus vei miehen tiiviisti keikoille hädin tuskin Sibiksen opintojen alettua. Yrjö-palkintokin myönnettiin hänelle jo nuorena, uudempi tunnustus on sen sijaan Nuoren taiteen Suomi-palkinto, jonka hän sai vuonna 1997 ainoana muusikkona.

Kantosen bändilista on pitkä ja lavea, UMOsta Remu Aaltosen All-Star:eihin, Jukkis Uotilan Bändistä Avantin ja Eero Koiviston Dialogin kautta Pekka Pohjolan Groupiin. Keikkakilometrejä on kertynyt Suomen lisäksi mm. Japanin, Espanjan ja USAn vierailuilta.

Uffe Krokfors (20.11.1968)
Tammisaaresta Helsinkiin tulleen Uffe Krokforsin ensimmäinen pesti vei hänet heti Suomijazzin kansainvälisen tason edustuskokoonpanoon: Edward Vesalan Suond & Fury -yhtyeeseen. Jokunen vuosi myöhemmin Euroopan keikat jatkuivat Raoul Björkenheimin Krakataussa.

Viime vuosina Uffe on ollut sangen kysytty luottobasisti useilla eri tahoilla. Syksyllä 1996 hän kiersi Suomea ensimmäisessä Vapaat äänet -produktiossa, suomalais-norjalaisessa Rollin' Thunder -yhteesä. Kaiken kaikkiaan pianotriottelu tuntuu olevan hänen heiniään: Klangin ohella vakipestejä ovat myös kaksi muuta pianistin johtamaa trioa: Jarmo Savolaisen John's Sons sekä Samuli Mikkosen Trio.

Markku Ounaskari (27.9.1967)
Rumpali Markku Ounaskarin kolmeen ensimmäiseen vuosikymmeneen mahtuu ainakin 30 eri bändiä - konserttijärjestäjät tuppaavatkin joskus valittamaan, että: "Ounaskari on aina rummuissa. Löytyisikö sellaista bändiä jossa olisi joku muu rumpali?" Ei silti etteikö hänen soittonsa kelpaisi yleisölle ja lukuisalle joukolle muusikoita, joille hän on ykkösvalinta jos vain muu keikka tilanne sen sallii. Piirpauke ja Pekka Pohjola Group ovat jo vanhoja menneiden aikojen kokoonpanoja. Antero Prihan Bread Machine, Savolaisen John's Sons ja Mika Mylläri Quintet sensijaan ajankohtaisia työmaita - muutaman muun bändin ohella tietysti... Kuten uusi suomalaista jazzia esittelevä Finnish Jazz -kirjakin (1998) kertoo: "It really would be easier to list the groups in which he does not play".

Seppo Kantonen sormiot
Uffe Krokfors basso
Markku Ounaskari rummut

Takaisin

©Rajatsi.